Lastensairaala Suomen matkassa eilen ja tänään

Kivestä rakennetaan yhdessä parasta lapsillemme. 

Blogi | Tiina Kaskiaro 29.8.2017

Kivirakentajien juhlistaessa Suomen 100-vuotista taivalta ja kiviainespohjaista rakentamista, tulee vastaan upeita tarinoita. Eräs niistä liittyy lastensairaalaan. Se on nimittäin ollut Suomen matkassa sekä ennen että myös tänään.

Meille kaikille tärkeän uuden lastensairaalan rahoitusmalli on saanut paljon julkisuutta. Yksityistä rahaa keräävä kampanja on onnistunut. Rahaa kerättiin tavoitellun 30 miljoonan sijaan lähes 39 miljoonaa euroa. Mieletön tulos. Lastemme hyvinvointi todella kiinnostaa suomalaisia.

Rahoitusratkaisu ei ole ainutlaatuinen. Ei edes lastensairaalan osalta. 1920-luvulla tilat kävivät ahtaaksi tuolloin toimineelle Lastenlinnalle. Ratkaisuksi keksittiin sama mikä myöhemminkin: järjestettiin keräys. Ikimuistoisen keräyksestä teki viimeistään se, että se aloitettiin juhlakonsertilla, jossa esitettiin Jean Sibeliuksen sävellys ”Morceau romantique” ensimmäisen kerran. Adlonissa järjestetyn Lastensuojeluliiton gaalaillan kohokohta oli sävellyksen alkuperäiskappaleen huutokauppaaminen Sibeliuksen ja Mannerheimin omistuskirjoituksin.

Yhteisestäkin hyvästä osallistuttiin tärkeään hankkeeseen. Uuden lastensairaalan hanke viivästyi sekä maailmanpoliittisten tapahtumien että taloudellisten syiden johdosta. Vuosien 1936-38 talousarvioissa myönnettiin vihdoin varat suunnitteluun.

Tärkeät hankkeet ovat yhdistäneet kansaa. Kivestä on tehty parasta lapsillemme. ”Rakennetaan yhdessä” toteaa uuden lastensairaalan slogan. Siinä hyvä periaate myös Suomi100 -teemaan liittyen.

Lisää Lastenlinnan historiasta täällä.

Kuva: Kanerva Teuvo, Museovirasto.