Kuntapäättäjän opas rakentamiseen

nosturi_1540
nosturi_1540

Vauhtia aluetalouteen

Kivirakentaminen, ja rakentaminen yleensä, on merkittävä moottori aluetalouden laajassa kokonaisuudessa. Alan pienet ja keskisuuret – usein perheyrityksinä toimivat – yritykset sijaitsevat raaka-aineiden lähettyvillä ympäri Suomea. Pienillä paikkakunnilla ne ovat kotipaikkakuntiensa suurimpia työllistäjiä ja tärkeä osa paikallista yhteisöä. Näiden yritysten vaikutus heijastuu laajalti talouteen ja yhteiskuntaan.

Kun halutaan lisää vauhtia, on huolehdittava moottorista. Kansantalouden investoinneista leijonanosa menee rakentamiseen, mutta rakentaminen voisi tukea taloutta vielä nykyistä enemmän. Toimeliaisuus ruokkii itseään: rakentamalla luodaan työtä alihankintaketjuun, tuetaan yrittäjyyttä ja synnytetään hyvinvointia kuntalaisille. Tärkeää on myös turvata alan vahva koulutus. Kehittyvä kunta rakentaa ja työllistää, kasvaa ja uudistuu.

Lue lisää:

Kivirakentaminen vahvistaa aluetaloutta
Kolme rakennustuotteita valmistavan yrityksen edustajaa eri puolilta Suomea kertoo, mikä vaikutus heidän yrityksellään on alueen työllisyyteen ja palveluihin.

Kivirakentaminen numeroina
Kivipohjaisia rakennustuotteita valmistava teollisuus työllistää suoraan tai välillisesti noin 10 000 suomalaista. Työmailla kivitaloja rakentaa noin 20 000 työntekijää.